Neitoperho (Auli Mantila, 1997)

Sunnuntai 11.10.2015 klo 14:00 Bio Rex, 96 min
Alustaja: varmistetaan myöhemmin

Bio Rex -tribuuttisarja päättyy komeasti kolmen kotimaisen elokuvan sunnuntaihin – näytöksen aloittaa Neitoperho (1997)

Lokakuisen sunnuntain 11.10. kattaus koostuu kolmesta hyvin erilaisesta elokuvasta, joista kukin kertoo oman tarinansa Suomesta. Triplanäytöksessä nähdään mainittava kirjo vahvoja näyttelijäsuorituksia, debyyttejä ja tapauksia elokuvataiteen parissa.

Ensimmäisenä nähtävä Neitoperho (1997) on voimallinen, psykologinen trilleri ja ohjaaja Auli Mantilan ensimmäinen pitkä elokuva. Mantila tunnetaan taitavasta ihmiskuvauksestaan. Pelon maantieteessä käsiteltiin naisiin kohdistuvaa väkivaltaa, Ysäväni Henry kertoi lasten välisestä ystävyydestä.

Neitoperhon keskushahmo on nuori Eevi (Lea Klemola), jonka elämä on ikuista siskon kanssa asumista ja uhmaa kasvamista vastaan. Kun sisko, Ami, lopulta tahtoo itselleen oman elämän, hän pakottaa Eevin kokeilemaan omia siipiään väkisin. Silloin Eevi päättää näyttää Amille karmeimmalla tavalla, kuinka paljon tätä oikeasti tarvitsee.

Leea Klemolan vahva elokuvadebyyttirooli palkittiin Jussi-patsaalla. Elokuva valittiin muun muassa Venetsian elokuvajuhlien ohjelmistoon ilmestymisvuonnaan 1997. ”Valkokankaiden tytöt eivät enää välttämättä kulje näteissä mekoissa suu sievästi supussa. Nuorten naisten silmät säihkyvät yhä intohimoja, mutta enää ei kyse ole vain tulenpalavasta rakkaudesta, vaan mukana on koko tunteiden kirjo vihaan ja raivoon asti”.(Hanna Kangasniemi TS 1997)

Ensi-ilta: 31.10.1997
Ohjaus: Auli Mantila
Tuotanto: GNUFilms Oy
Rooleissa: Leea Klemola, Elina Hurme, Rea Mauranen, Henriikka Salo, Robin Svartström, Pekka Kyrö

Aikalaiskritiikkejä:

Juhani Nurmi (Kaleva 5.12.1997) kiinnitti huomiota pääosan esittäjään: ”Leea Klemolaa elämänmakuisempaa näyttelijää on vaikea kuvitella Eevin rankkaan roolihahmoon. Vielä onnistuneemmalta tämän väkivaltaan taipuvaisen henkilön näyttelijävalinta tuntuu, kun tietää Klemolan tekevän Neitoperholla elokuvadebyyttinsä. Paljon on siis Auli Mantilalla pelissä nuoren pääosanesittäjänsä suhteen, joka onneksi lunastaa kaikki lupaukset rajuihin mittasuhteisiin kohoavilla edesottamuksillaan. Itse käsikirjoitus on kerrankin – ja suomalaisessa elokuvassa vieläpä sangen pitkästä aikaa – samalla tasolla näyttelijäsuoritusten kanssa.”

”Eevi on sympaattinen hirviö, kiehtova, selittämätön ja liikuttava pikkusisko, koska Mantila haluaa sanoa, että meissä jokaisessa on pisara samaa kiihkoa. Hän saattaa jopa tarkoittaa, että ainakin meissä pitäisi olla pisara tätä intohimoa. Mantila on myös aito kertoja, joka kiertää katsojan pikkusormensa ympäri, seuraamaan innostuneena merkillisemmänkin olion toimia.” (Helena Ylänen (Helsingin Sanomat Nyt 31.10.1997)

Hanna Kangasniemi (Turun Sanomat 1.11.1997) nosti esiin elokuvan naiskuvan: ”Valkokankaiden tytöt eivät enää välttämättä kulje näteissä mekoissa suu sievästi supussa. Nuorten naisten silmät säihkyvät yhä intohimoja, mutta enää ei kyse ole vain tulenpalavasta rakkaudesta, vaan mukana on koko tunteiden kirjo vihaan ja raivoon asti.” (Lähde: Elo.net).